Tänään oli suuri päivä, kun olin avokin mukana np-ultrassa.

Aamulla hieman jännitin, enkä ollut ihan varma pitäisikö minun olla koko toimenpiteessä mukana. Jotenkin koin kuitenkin velvollisuudekseni olla mukana, mutta ennen kaikkea halusin nähdä miten pieni aarre jakselee.

Kätilö tai hoitaja (kumpi toimenpiteen suorittanut naisihminen sitten olikin), oli tosi asiantunteva ja mukavan oloinen. Ultra tehtiin ensiksi alateitse, ja meinasi aikuisella miehelläkin tulla kyynel silmään kun sintti viuhtoi hirveällä vauhdilla ympyrää.

Koska avokin kohtu on eteenpäin kallellaan, saatiin parempi kuva kuitenkin vatsanpeitteiden päältä ultrattaessa.

Kaikki oli kunnossa - kaksi jalkaa, kaksi kättä, sydän sykki vahvasti, pää näytti hyvältä ja niskatrurvotuskin oli ihan normaaleissa mitoissa. En ihan tarkkaan edes muista mitä kaikkea siellä sanottiin, kun olin niin keskittynyt ihailemaan ruudussa näkyvää kuvaa.

Jopa kasvonpiirteet näkyivät kohtalaisen hyvin, ja olen aika varma että sintillä tulee olemaan isin sukunenä - iso mutta ylväs =)

Kai se pitää pikkuhiljaa totuttautua ajatukseen että ensi isänpäivänä sitä on itsekin päivänsankari =)

Tämä ei varsinaisesti liity aiheeseen, mutta liittyy kuitenkin. Täytyy nimittäin hieman kehua Helsingin kunnallista terveydenhoitolaitosta. Siis tällä kertaa aidosti ja oikeasti on aihetta kehuihin.

Avokki oli varannut torstai-iltapäiväksi tapaamisen terveydenhoitajan kanssa. Ilmeisesti terveydenhoitaja haluaa lähteä ajoissa pääsiäisen viettoon, sillä hän oli yrittänyt tavoittaa avokkia puhelimitse ja ehdottaa ajan siirtämistä aikaisemmaksi. Avokki ei tietenkään voinut kesken tuntien vastata puhelimeen, vaan ihmetteli vaan kun tuntemattomasta numerosta oli tullut useita puheluita.

Sinnikäs terveydenhoitaja ei jostain syystä ollut halunnut jättää viestiä vastaajaan, vaan soitti yhä uudestaan, kunnes puheluun vastattiin. Terveydenhoitaja kertoi tilanteen, ja uusi aika sovittiin sitten torstaiaamuksi.

Sinällään terveydenhoitajan sinnikkyys oli ihailtavaa, vaikka voi epäillä oman lehmän olleen ojassa, juuri mahdollisen aikaistetun pääsiäisloman alkamisen vuoksi. Terveydenhoitaja oli kuitenkin kertonut, että oli juuri lähdössä töistä, ja oli ajatellut käydä tiputtamassa postiluukustamme ehdotuksen uudesta terkkariajasta.

Kyllähän me asumme todella lähellä terveyskeskusta, mutta silti uskallan väittää ettei tällaista palvelua ihan jokaisesta kunnallisesta terveyskeskuksesta saa.

Muuten tilanne ei ole muuttunut viime aikoina oikeastaan mihinkään. Lievähköä turvotusta avokin vatsassa alkaa näkymään, mutta ei sitä vielä erota jos ei osaa katsoa. Raskaana olevan naisen luonteen oikkuilusta ei vielä ole oikeastaan mitään merkkejä, sillä nyt ilmenevät oikkuilut sopivat kyseisen yksilön normaalien käyttäytymismallien konseptiin. Kaikkien hajujen etovuus tuntuu olevan staattinen tila, jonka voimakkuus vaihtelee ärsykkeiden laadun, päivän ja vuorokauden ajan mukaan.

Nimiehdotuksia ollaan jo jonkin verran maisteltu näinkin alkuvaiheessa. Kauhea vastuu valita ihmiselle nimi, jota hän todennäköisesti kantaa koko elämänsä, toivottavasti ylpeänä. Onneksi ollaan suunnilleen samoilla linjoilla avokin kanssa nimien laadusta. Suurinta vääntöä on aiheuttanut nimien määrä. Itse olisin aina halunnut kaksi toista nimeä, koska on kivaa että on enemmän kuin vähemmän =) Oikeasti olen kyllä omaan nimeeni täysin tyytyväinen, enkä oikein osaisikaan kuvitella näiden kahden nimen yhteyteen mitään kolmatta "ylimääräistä" nimeä. Avokki on ehdottomasti kahden nimen kannalla, ja luultavasti minäkin tulen olemaan.

Jonkinlaisia nimigeneraattoreita on olemassa, mutta ajattelin jossain vaiheessa koodata sellaisen myös itse. Siihen voisi sitten syöttää kaikki sopiviksi katsomamme ensimmäiset ja toiset nimet, joista kone sitten automaattisesti arpoisi yhdistelmiä.

Toisaalta tämä nimijuttu ei ole tällä hetkellä kovinkaan ajankohtainen, ja asiaa tulee vielä helpottamaan jossain vaiheessa saatava tieto tulevan perheenjäsenen sukupuolesta. Tämän nimittäin olemme päättäneet ottaa selville, ihan jo pelkästään käytännöllisistä syistä.

Ensimmäiseen tapaamiseen terveydenhoitajan kanssa on aikaa vielä pari viikkoa, mutta avokki kävi sitten jo hieman etukäteen ultrattavana - on niistä suhteista oikeisiin paikkoihin näköjään hyötyä =) Itse en valitettavasti päässyt mukaan, mutta pari kuvaa sain tuliaisina.

Eipä niistä kuvista paljoa näy, mutta kyllä ne omalta osaltaan taas konkretisoivat tätä juttua. Sydämenlyönnit olivat kuulemma sikiöllä olleet vahvat ja kaikki näytti siltä kuin pitääkin. Mittaa on tällä hetkellä huikeat 19 mm eli melkein kaksi senttiä. No jostain se on aina lähdettävä - jopa ihmisenkin kohdalla.

Omaan terveyskeskukseen on nyt sitten otettu yhteyttä ja käynti on kolmen viikon päästä. Mun mielestä tuntuu että se on kovin pitkän ajan päästä, mutta terveydenhoitajan mukaan ei ennen yhdeksän raskausviikon täyttymistä kannata käydä. No odotellaan sitten kolme viikkoa, ja katsellaan onko siellä kasvava sikiö vai ei. Toiveet ovat tietysti korkealla, vaikka sitä kuinka selittää itselleen että kannattaa seuraavat viikot pitää asian suhteen matalaa profiilia. Vielä ei kyllä asiasta ole juuri kenellekään kerrottu, mutta toivottavasti muutaman viikon päästä voidaan kertoa iloisia uutisia kavereille ja sukulaisille.

Itse olen pystynyt myös välttämään aika hyvin aiheeseen liittyvien keskustelupalstojen seuraamisen. Avokki sen sijaan on alkanut suhteellisen aktiivisesti seuraamaan vauvapalstojen antia. Nyt sitten meidän huushollissa päivitellään joka ilta miten sillä ja sillä on tullut keskenmeno ja miten se toinen onkin onnellisesti synnyttänyt täyden kympin vauvan.

Toistaiseksi edelleen suurimmat raskausoireet ovat avokilla pysyneet piilossa - onneksi. Muutaman päivän on kuulemma ollut kohtalaisen etova olo, mutta oksentamaan asti ei tiettävästi ole tarvinnut lähteä.

Kiva huomata että ainakin muutamat lukijat ovat löytäneet tämän blogin. Vaikka edelleen olen sitä mieltä että kirjoitan tätä lähinnä itseäni varten, on aina motivoivampaa tuottaa tekstiä kun tietää että siitä saattaa olla muillekin iloa.

Oman lyhyen kokemukseni perusteella tämä pitää täysin paikkaansa. Meidän suhteessa mä olen ollut se tunteellinen ja "pehmeästi" ajatteleva puolisko, ja avokki taasen aika puhtaasti realisti.

Nyt mulla on sellanen olo, että avokista on tullut paljon tunteellisempi. Eilen keskusteltiin aiheesta, ja se tuntuu olevan aika valmis tähän juttuun, ja tuntuu jotenkin sisäistäneen että siitä tulisi syksyllä äiti. Mä mietin koko ajan onko tämä edes todellista ja voiko musta tulla hyvä isä.

Mä päätin että lopetan vauva-aiheisten keskustelupalstojen lukemisen siihen asti, kun saadaan tieto siitä että kaikki on hyvin. Aamulla kuulin ekan kerran avokin valittavan että sillä on rinnat arat ja turvonneet. Pahaa oloa sillä ei juuri ole ollut, mikä lienee pelkästään hyvä asia. Noh, mielialan vaihteluita odotellessa ;-)

Yksi omista pelon aiheista tällä hetkellä on Tuulimuna. Vaikka termiä kuinka "maistelee", ei se sen paremmaksi muutu. Tuulimunasta tulee jotenkin heti mieleen tuhkamuna, jollainen minä en positiivisesta raskaustestistä päätellen voi olla. Tarkemmin ajateltuna termi on kuitenkin looginen, sillä munalla viitataan munasoluun, eikä suinkaan miehen sukupuolielimeen. Mutta mikä tämä ovum abortivum sitten oikeastaan on? Löysinpä aika kattavan selityksen...

-clip-

Noin 10-15% kaikista raskauksista päättyy keskenmenoon. Tosin osassa nainen ei edes tiedä olleensa raskaana ja raskaus keskeytyy normaalia runsaampina kuukautisina. On arvioitu että jopa 70 % kaikista keskenmenoista olisi tuulimunia.

Useimmiten tuulimunaraskaus johtuu viallisesta munasolusta. Jokaisella naisella on synnynnäisesti viallisia munasoluja ja on vain huonoa onnea jos sellainen hedelmöittyy. Joskus harvoin voi syynä olla naisen ja miehen kromosomien yhteensopimattomuus.

Munasolu hedelmöittyy ja alkaa jakautua samalla kun kulkeutuu kohtuun ja kiinnittyy sen seinämään. Istukka kehittyy, samoin sikiöpussi joka täyttyy lapsivedellä ja kohtu kasvaa. Raskaushormonia (hCG) muodostuu ja raskaustesti näyttää positiivista. Normaalit raskausoireet ilmenevät (rintojen arkuus, pahoinvointi, väsymys jne.) mutta sikiötä ei muodostu lainkaan. Raskaus on hedelmöittymishetkestä tuomittu eikä mikään hoito tai lääke auta.

Useimmiten tuulimunaraskaus menee kesken ja vuoto alkaa viimeistään viikolla 12. Tuulimunaraskautta voi epäillä kohdun hitaasta kasvusta ja loppuvaiheessa supisteluista kun kohtu alkaa taas palata normaalitilaan. (Molemmat oireet huonosti havaittavia) Tuulimunaraskaus on todettavissa ultraäänellä viikosta 7 eteenpäin. Viimeistään silloin pitää alateitse tehdyllä ultraäänikokeella näkyä sikiö ja sydänäänet. Ellei mitään ole todettavissa siinä vaiheessa voidaan odottaa ja tehdä koe uudestaan viikon päästä varmistuakseen ettei raskaus ole vain alkanut luultua myöhemmin. Useimmiten todettu tuulimunaraskaus päätyy kaavintaan, joka tehdään nukutuksessa ja kotiin pääsee samana päivänä. Jälkivuotoa voi kestää päivästä kymmeneen päivään. Usein annetaan myös kohtua supistavia lääkkeitä. Kaavinnan jälkeen voi mennä parikin kiertoa ennen kuin kuukautiskierto palaa taas normaaliin. Yksi kierto pitäisi ainakin jättää väliin ennen uutta yritystä, jotta hormonitaso palaa normaaliin ja kohdun seinämät ehtivät parantua kaavinnasta. Jälkitarkastus on noin 4-6 viikkoa kaavinnasta ja silloin saa myös patologin lausunnon istukasta ja sikiöpussista.

Yhden tuulimunaraskauden jälkeen mahdollisuudet toiseen tuulimunaan tai keskenmenoon eivät muutu. Mutta kahden tuulimunan jälkeen sen uusiutumisen riski kolmannen kerran on noin 20-40%. Vasta kolmen tuulimunan tai keskenmenon jälkeen aletaan tutkia syytä niihin. Tutkimuksissa selviää useimmiten että jostain syystä naisen ja miehen kromosomit eivät sovi yhteen ja eliminoivat toisensa tai syytä ei yksinkertaisesti pystytä selvittämään. Tässä tilanteessa joko munasolu tai siittiösolu on saatava luovuttajalta.

-clip-

Meillä on käsittääkseni menossa 6. raskausviikko, ja ensi viikolla pitäisi muutenkin olla lääkäriin yhteydessä. Mutta kuten yleensä, turha kai tällaista on etukäteen murehtia. Kaikista hirveintä olisi varmaan, jos kromosomit olisivat vaimokkeen kanssa yhteensopimattomat, mutta tämä on onneksi todella harvinaista. Nyt siis vaan odottelemaan ensi viikkoa ja lääkärin lausuntoa. Jospa sitä keskittyisi kodin laittoon ja parisuhteen hoitamiseen.

Nyt on tämä blogi virallisesti avattu. Kirjoitan tätä lähinnä omien ajatusten selvittämiseen. Julkisesti ajatuksiani ajattelin ruotia siksi, että muut samassa tilanteessa olevat voisivat mahdollisesti löytää tukea mahdolliseen neuvottomuuteensa. Me miehet tunnetusti olemme näissä asioissa hieman hukassa, ja ainakin itselläni pyörii päässä kaikenlaisia kysymyksiä. Tässä blogissa on tarkoitus omien fiilisten kautta analysoida omaa matkaa isyyden ihmeelliseen maailmaan.

Kaikki alkoi siis yhdestä positiivisesta raskaustestistä. Oikeastaan niitä oli kyllä kaksi, kun ajateltiin että jos se ensimmäinen olisi kuitenkin väärässä. Testin teon jälkeen ovat ajatukset olleet jonkin verran sekaisin. Eihän me vielä lasta tosissamme oltu suunniteltu. Seurustelua on takana vasta niin vähän aikaa, ja yhteen muuttokin on vielä osittain kesken. Toki yhteistuumissa heti positiivisen testituloksen jälkeen päätimme, että mikäli lapsi on syntyäkseen, niin sitten meidän on vaan paras olla valmiita.

Mutta onko minusta oikeasti tulossa isä? Synnytykseen on vielä mahdottoman pitkä aika, ja paljon asioita voi sattua. Parina viime päivänä on tullut kahlailtua Internetin ihmeellistä maailmaa läpi, ja paljon tietoa on löytynytkin. Keskustelufoorumeitakin aiheeseen liittyen onneksi löytyy. Itselle on tullut jotenkin epävarma olo ja pelko siitä kaikesta mikä voi mennä huonosti. Yleensä en ole mitenkään stressaavaa tyyppiä, mutta ehkä tämä sitten on vain niin maailman mullistava asia. Onhan sitä aiemminkin ajatellut kuinka mahtavalta se isäksi tulo sitten joskus tuntuu, mutta nyt tunteet alkavat varmasti pikkuhiljaa konkretisoitua. 

Vaimoke oli yhteydessä terveyskeskukseen, ja ensi viikolla pitäisi olla yhteydessä omaan lääkäriin. Jotenkin koko asiaa ei kuitenkaan vielä osaa pitää täysin varmana. Luultavasti siinä vaiheessa kun lääkäri toteaa raskauden ja toivottavasti myös kertoo kaiken olevan hyvin, vasta tajuaa mihin tässä ollaan menossa.

Tämä riittäköön tähän hätään. Lisää tuntemuksia tulossa, ja kysymyksiä saa esittää...